Thursday, December 29, 2005

David Rothenberg interview

David Rothenberg, musician and author of Why Birds Sing?, sent me an email on Tuesday 22 Dec 2005 and informed me about the following interview. He also have a CD called Why Birds Sing?, where I am playing on the track 3, Beezus, Beeten, Breep.



Hi Petri: Have a great holiday! If you want to listen to the talk I gave at the Royal Institution, complete with Evan Parker and David Toop, you can download it here:

http://s37.yousendit.com/d.aspx?id=275ODM0ELLEPC25VKJYP9JUHZJ

__________________

Hear are some other interviews, links...

Why Birds Sing
http://www.whybirdssing.com

Radio National Interview, ABC Australia
http://www.abc.net.au/rn/arts/ling/stories/s1519184.htm


Invitation to the Art's Birthday 2006 festival

Just before the Christmas 2005 Koray Tahiroglu invited me to perform at Art's Birthday festival, a global network project, in January. He is once again organizing the event.

___________________

A r t ' s  B i r t h d a y  2 0 0 6 --- J a n u a r y  1 4  t o  1 8 --- g l o b a l  n e t w o r k  e x c h a n g e    T r a n s d a d a E x p r e s s  ( t h e  9 0 t h  a n n i v e r s a r y  o f  d a d a ) --- r a d i o --- s a t e l l i t e --- s t r e a m i n g --- b r e a k f a s t --- d i n n e r --- p a r t i e s --- c a k e !!!    
http://artsbirthday.net/2006/index.php

Tamk:n 2005 mediataidekurssin satoa

Vuonna 2005 koulutin Tamk:n mediataiteen jatko-opiskelijoita, ryhmä oli suuntautunut äänitaiteeseen ja koulutus kesti vuoden. Terhi oli yksi kurssilaisista ja hän piti näyttelyn Taidekeskus Mältinrannassa marraskuussa 2005. Tässä hänen haastattelukatkelma liittyen näyttelyyn. Hienoa että olen pystynyt motivoimaan hänen työtään videon äänen kanssa...!!

___________________


Taidekeskus Mältinranta

Alli ja Allan Salon erillisrahaston stipendinäyttely:
Terhi Asumaniemi 5. - 22.11.2005

Haastattelu:
http://tampereen-taiteilijaseura.fi/verkkolehti/kalenteri1_2.html


[...]
Luomisen tuska ja äänimaisemointi

– Aloittamisen vaikeus iskee, jos materiaalia on runsaasti. Kyllä parasta on alkaa vaan tekemään, inspiraatiota ei kannata jäädä odottamaan, monesti se oivallus syntyy, kun vaan tekee. Jos tekee muita varten, niin alkuperäinen idea ei välity niin aitona. Itsensä toteuttamista se on.

– Lähinnä työskentelen iltaisin, mutta sekin vaihtelee. Tietotekniikka on keino tehdä asioita, ei itsetarkoitus: kun editoin videota, tarvitaan tietotekniikkaa kuvataiteen rinnalla, myös äänenkäsittely on tärkeää hallita, mutta ne eivät ole minulle itsetarkoituksia. Näyttelyni ovat kuin jatkokertomuksia toisilleen: ne muuntuvat ja toivottavasti kehittyvät, kun tulee uusia juttuja mukaan.

– Olen TAMK:lla erikoistumassa äänimaiseman tekemiseen. Minulla ei ole aikaisemmin ollut äänitaustaa näyttelyissä, mutta Petri Kuljuntausta on tunnettu suomalainen äänitaiteilija, joka on innostanut minua kokeilemaan sitä. Ensin tulee videon valmistuminen ja äänimaisema rakennetaan sen päälle, siihen paikkaan.

Thursday, December 22, 2005

Äänen Lumo 10-vuotta (Charm of Sound 10th Anniversary essay)

Kirjoitin tämän tekstin Äänen Lumo -festivaalin esittelytekstiksi, liittyen lokakuussa 2005 järjestettyyn ÄL:n 10-vuotisfestivaaliin.

___________________


Äänen Lumo 10-vuotta

Äänen Lumon peruskivenä on kotimainen elektroninen musiikki ja äänitaide. Äänen Lumon tärkein tavoite on nostaa konserteissaan esiin uusia ja haasteellisia esityshankkeita sekä viimeisimpiä teoksia. Elektronisen musiikin tekijät tarvitsevat musiikilleen kuuntelijoita ja Äänen Lumon kautta kuuntelijat löytävät tekijöiden musiikin.

Äänen Lumo on luonut minimaalisilla puitteilla maksimaalista toimintaa. Sen kertoo valmisteilla oleva historiikki, joka kokoaa 10-vuotisen historian yhteen. Historia kertoo myös sen, kuinka ennakkoluulottomasti musiikkiin voidaan suhtautua: Äänen Lumon konserteissa unohdetaan musiikin tyylilajit ja annetaan erilaisten estetiikkojen iloisesti törmätä toisiinsa.

Äänen Lumon konsertit yhdistävät kuuntelijoita, jotka ovat aukaisseet korvansa huomispäivän musiikille. Illoissa on aina jotain odottamatonta. Sähkölaatikkojensa syövereistä elektronimuusikot kaivavat uusia ääniä, aavistuksia huomispäivän estetiikasta. Oli se hauskaa tai vakavaa, Äänen Lumon konserteissa on aina yllätyksiä.

Esiintyjät tietävät mihin rima on noussut ja toteuttavat konserttinsa sen mukaisesti. Monet ainutkertaiset esitykset ja kokemukset elävät muistoina, sillä haasteellisimpia Äänen Lumon projekteja ei ole esitetty toistamiseen muualla.
 
Juhlafestivaali antaa läpileikkauksen kotimaisen elektronimusiikin tästä päivästä. Juhlan myötä ei kuitenkaan jäädä muistelemaan historiaa, sillä festivaali on lähtölaukaus kohti Äänen Lumon uutta vuosikymmentä ja huomispäivän lumoavaa musiikkia.

Petri Kuljuntausta
18.10.2005, 16:42

Teostosta Lacklusterille

16.11.2005 Lackluster kyseli kannattaako musiikintekijän liittyä Teostoon. Vastasin...


Teoston jäsenyys on paikallaan jos vähänkin soi oma musa radiossa tai keikoilla. se on se korvaus minkä säveltäjä saa biisiensä soimisesta, keikkapalkkiot on puolestaan korvaus muusikoille esityksestä...

Siis teostolta tuleva korvaus on kyllä ihan merkittävä, jos säveltäjän musaa soitetaan ylipäätään euroopp. radioissa, tai kanadassa tai australiassa. mutta USA on sellainen pimeä aukko länsimaista, ettei sieltä oikein tule korvauksia kuin megatähdille.

Suomessa isoin korvaus tulee valtakunnan radion [Yle] soitosta -- riippuen tyylistä niin hyvinkin jotain lähes 100e voi kilahtaa säveltäjälle jostain pidemmästä biisistä, jos se soi vaikka jmikkolan a-romuissa... ja mitä useammin biisejä soi, niin se on sama joka kerta...

Paikallisradio- ja keikkaesityksistä tulee vain murto-osa tuosta, eli mitä enemmän kuulijoita sitä isompi korvaus, mut kyllä niistäkin kertyy vuoden mittaan...

Keikkojen suhteen pitää vaan muistaa jättää biisilista aina keikan jälkeen keikan järkkääjälle -- niiden velvollisuuksiin kuuluu toimittaa listat teostoon. monetkaan vaan ei sitä pyydä, joten se pitää itse muistaa heti saman tien tai ainakin pian keikan jälkeen...

Ja jos haluaa varmistaa että kaikki on ok, niin voi pitää listaa mitä omaa musaa soi (ja mitä esittää) missäkin, ja toimittaa aina tammikuussa koko listan teostolle. ne mielellään ottaa tuollaisen vastaan ja tarkistaa et kaikki on ok. ja jos ei oo, niin ne hoitaa asian, ettei siihen tarvitse säveltäjän puuttua...

Suomessa hommat toimii periaatteessa hyvin ja teosto saa tiedot esityksistä, mutta ulkomailla ei niinkään. sinne suuntaan teosto hoitaa hommat, ettei tarvii niihin itse puuttua, kunhan vaan infoaa tracklisteillä / keikkaseteillä...

Music for crane, drill, saw, hammer and passing planes, trucks, cars and trains

Work plan /
Teossuunnitelma

(from diary 4.8.2004)


Music for crane, drills, electric saw, hammers and passing planes, trucks, cars and trains /

Musiikkia nostokurjelle, porille, sähkösahalle, vasaroille sekä ohikulkeville lentokoneille, rekoille, autoille ja junille.


Instrumentaatio:
nostokurki, maansiirtokone (telaketjuilla), 1-4 sähköporaa (kukin poraa eri materiaalia), sähkösaha, 1-3 vasaraa. Lisäksi ohikulkevia ajoneuvoja, lentokone (yksi tai useampi), juna pilleineen (yksi tai useampi).

Teoksen toteutus tulee noudattaa pääpiirteissään seuraavaa kuvausta, kuitenkin sovellettuna esitysympäristön ja käytettävissä olevien välineiden pohjalta.

Esityspaikka on oikea työmaa ja esiintyjinä ovat työmaalla työskentelevät työmiehet työkaluineen.

Esiintyjien tulee tehdä esityksen ajan normaalisti rakennustyötään. Heidän tulee keskittyä työhönsä, heidän ei pidä pyrkiä 'yliesittämään', vaan äänien tulee syntyä normaalin työrytmin mukaisesti, heidän tulee noudattaa normaalia työrytmiä taukoineen. Työvälineillä ei tule tuottaa  työskentelylle vierasta vuoropuhelua, äänillä ei tule tarkoituksellisesti vastata toisten tuottamiin ääniin.

Nostokurjen tulee siirtää esityksen aikana kuormia alueen laidalta toiselle. Välillä nostokurki jää tyhjäkäynnille, jolloin vasaroijien, poraajien ja naulaajien työskentely pääsee välillä esiin.

Esityksen aikana työmään ohi ajaa ajoneuvoja harvakseltaan, mieluiten kummaltakin puolen työmaata. Kulkuneuvot ovat kuorma-autoja, henkilöautoja tai muita motorisoituja ajoneuvoja.

Esityksen aikana työmään yli lentää lentokone, pitkän esityksen aikana useampi.

Esitys siirtyy loppuvaiheeseen kun nostokurki on siirtänyt viimeisen kuormansa. Sen jälkeen kuljettaja ajaa nostokurjen työmaalta pois. Muut jatkavat työtään.

Esiintyjät lopettavat harvakseltaan äänien tuottamisen. Lopuksi telaketjuilla kulkeva maansiirtokone lähtee liikkeelle työmaan sivusta ja ajaa työmaan poikki pois esityspaikalta. Kun sen äänet eivät enää kantaudu esityspaikalle, annetaan lopuksi ympäristöäänien soida hetken aikaa kunnes esitys on päättynyt.

Petri Kuljuntausta
4.8.2004

___________________________

Teos pohjautuu havaintoihin, joita tein erään työmaan äärellä kesällä 2004. Nauhoitin kyseisen 20-30 minuuttia kestäneen tapahtuman, jossa toteutuivat kaikki edella kuvatut elementit. Työmaan aktiviteettia kuunnellessani sain ajatuksen konserteista, joissa yleisö kerätään kuuntelemaan vastaavia työmaa-ympäristöjä.


Electronic Music: collections, archives, information...


Videotaped interviews, a number of important pioneering voices in electroacoustic music:
http://www.ericchasalow.com/oralhist.html

The Database of Recorded American Music:
http://dram.nyu.edu/dram/

Latin American Electroacoustic music collection:
http://www.fondation-langlois.org/flash/e/index.php?NumPage=542

120 Years of Electronic Music
http://www.obsolete.com/120_years/

Electronic Music Foundation
http://www.emf.org

Medien Kunst Netz:
http://www.medienkunstnetz.de

UbuWeb
http://www.ubu.com

Audiohyperspace
http://www.swr.de/swr2/audiohyperspace/engl_version/index.html

World Forum for Acoustic Ecology
http://interact.uoregon.edu/MediaLit/WFAE/home/index.html

Handbook of acoustic ecology
http://www.sfu.ca/sonic-studio/handbook/

Electro Acoustic Resource Site (EARS)
http://www.ears.dmu.ac.uk/rubriqueGlossary.php3

Physical Attributes of Acoustic Sound
http://www.sfu.ca/sca/Manuals/ZAAPf/p/physical_attributes.html

Sonify.org - interactive sound for the web & wireless
http://www.sonify.org/

Sound effects (FX)
http://www.findsounds.com/   or  
http://www.sounddogs.com/start.asp

Peep (The Network Auralizer)
http://peep.sourceforge.net/intro.html

International Community for Auditory Display
http://www.icad.org/

Collaborative sound database (Creative Commons)
http://freesound.iua.upf.edu/

The History of Crossover Art - Crossing the Borderlines between Image and Sound
http://web.archive.org/web/20030627093609/http://cmt.siba.fi/studies/Courses/2001-2002/_hidden/tutorials/crossover/

Java Boutique - audio applets
http://javaboutique.internet.com/audio/

Sound physics vs. human hearing
http://www.silcom.com/~aludwig/EARS.htm

About decibels, basic
http://science.howstuffworks.com/question124.htm

About decibels, advanced
http://ccrma.stanford.edu/~jos/mdft/Decibels.html
  
History of recorded audio (+ pictures, mp3s...)
http://history.acusd.edu/gen/recording/notes.html

Wikipedia
http://www.wikipedia.org



AUREOBEL (introduction)


::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

AUREOBEL
http://www.aureobel.com


Aureobel on Suomessa keväällä 2005 käynnistynyt portaali, jonka digitaalisen musiikin ja äänitaiteen julkaisuhankkeet toteutetaan internetissä julkaistavaksi ja levitettäväksi. Toiminnan lähtökohta on tutkia internetin erityisluonnetta julkaisu- ja jakeluvälineenä.

Aureobel julkaisee digitaalista audiotaidetta. Päämääränä on taiteellisesti korkeatasoisten teoskokonaisuuksien julkaiseminen koti- ja ulkomaisilta taiteilijoilta. Aureobelin julkaisuohjelmaan sisältyy sekä alan kansainvälisiä huipputaiteilijoita että uraansa aloittelevia nuoria lahjakkuuksia. Aureobel on lähtenyt liikkeelle kansainvälisillä taiteilijanimillä, tunnettuilla digitaalimusiikin säveltäjillä ja äänitaiteilijoilla. Myöhemmin julkaisutoiminnan painopiste laajenee kotimaisiin tekijöihin ja nostaa esiin myös nuoria lahjakkuuksia.

Aureobel-portaalin taidejulkaisut ovat uniikkeja, kyseisiä teoksia ei ole saatavilla internetin ulkopuolella muissa formaateissa (ei CD- tai DVD-levyillä). Albumit suunnitellaan tietokoneympäristössä kuunneltavaksi ja niiden toteutuksessa hyödynnetään tämän teknologisen ympäristön suomia mahdollisuuksia. Aureobel julkaisee mm. generatiivisia musiikkialbumeita, jotka vievät musiikkialbumin konseptin uudelle aikakaudelle: generatiivisilla musiikkialbumeilla musiikki muuttaa muotoaan joka kuuntelukerralla. Aureobel julkaisee suojattua musiikkia ja julkaisut toteutetaan yhteistyössä Teoston ja Gramexin kanssa. Vuonna 2006 Aureobelin julkaisutoiminta laajenee audiotaidetta koskeviin digikirjoihin ja audiopohjaisiin videoteoksiin.

3AB-0105        Atau Tanaka - Prométhée Numérique
3AB-0205        Richard Lerman - Within Earreach
3AB-0305        If, Bwana - Procession of Shadows
3AB-0405        Petri Kuljuntausta - Noise City

http://www.aureobel.com

::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

I BELIEVE (work plan)

(from diary, 10.11.2005)

Compose a phase shifting work based on the words "I Believe" and repeat it as I used the violin note in Violin Tone Orchestra (on the Momentum CD): "I Believe, I Believe...".

The sampled voice must be strong and emotionally effective, like the voice of a preacher (eg. Martin Luther King).

Because of B-letter, and strong 'ph'-phoneme, I could create quite rhythmical work from that basis.

Sound & Music

Music is one type of sound design? What are the ingredients of music? There was recently a discussion about these subjects between my colleges. Here are my comments concerning the topic.


["Music is a special case of sound, and composing and creating music can be seen as one type of sound design."]

This is true. We could also use the concept of 'organized sound'. After this the following sentence is more problematic:


["- the idea of making music out of non-musical sound sources..."]


What really are 'non-musical sound sources'? I think all sounds are possible material for musical composition, as well as all sound creating sources (machines, objects, etc) are possible instruments for music making.

Sometimes there is totally nothing to hear in musical composition (-> conceptual music). :)

You wrote:

["What are the ingredients of music? ... my definition:
* melody
* harmony
* rhythm
* timbre"]


'Melody' and 'Harmony' are basic elements in traditional music, but I think these are the most un-universal parameters in music making. We don't have to use pitches (restricted sound frequencies) to make music.

Old definitions should be updated. All these (mentioned) parameters could basically work well with sound-based music too, but they need to be adapted into new environment (correlate w/ present day situation).

Traditional music is based on pitches, but in electronic music we could talk about the use of "sound gestures" (instead of pitches). When I am thinking about harmony, then I look how the sounds are vertically put together (or how they sound together in soundscape recording). Timbre is timbre in both cases. And rhythm: we could analyze electronic composition rhythmically, like, for example, focusing on rhythmical use of water-drops and analyzing how composer has created variations / transitions from that pulsating source material.

In traditional music there is begin and end, the works are based on linear thinking. But as we all know, this has changed radically during recent decades. It is part of the progress...

In my own thinking the tradition of music continues in Electronic music / Digital music / New Media Composition. I don't want to stop the continuum of music tradition, we should take all these recent developments / innovations happened during the last decades as new ingredients in the aesthetical and technological progress of music.

Liikennevalojen ääniopasteista Hyvin tehty -kunniakirja

Tämä loppuvuodesta 2005 uutinen oli mielenkiintoinen. Alla olevan tekstin lopussa olevien linkkien kautta löytyy aiheesta lisää infoa. Sieltä ilmenee että lintuääniopasteet olivat ideana susi ja niitä ei oteta käyttöön.

Piippi-äänien muuttamisesta nakuttaviin en ole samaa mieltä. Minusta korkea piippaus on kivempi kuin matalalta kolkuttava ääni.

On siis kierrettävä nauhoittamassa Helsingin keskustan liikennevaloja, varsinkin Ateneumin ja Makkaratalon risteyksessä[!] ennen kuin piipit katoavat katuäänestä. Erityisesti tässä risteyksessä, rautatientorin puolella, piippien muodostamasta ääniverkostosta syntyvä spatiaalisuuden tuntu on ajoittain mahtava! Parhaiten se toimii silloin, kun liikenneruuhka ei ole liian kova.

____________________________

Liikennevalojen ääniopasteista Hyvin tehty -kunniakirja

Sokeain viikon Hyvin tehty -kunniakirja on myönnetty Helsingin liikennevalojen ääniopasteista kaupunkisuunnitteluviraston liikennevalotoimistolle. Toinen kunniakirja myönnettiin Kampin keskukselle, jossa on mm. kaksi bussiterminaalia sekä liiketiloja. Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry:n puheenjohtaja Timo Lehtonen totesi olevansa tyytyväinen siihen, että alusta lähtien Kampin keskuksen suunnittelussa on ollut tavoitteena vammaisten itsenäinen ja turvallinen liikkuminen. Samaa hän sanoi liikennevalojen ääniopasteista, joita Helsingin kaupunki on asentanut ottaen huomioon näkövammaisten tarpeet. Suunnitelmissa on mm. muuttaa vähitellen liikennevalojen äänet ”piippaavista” äänistä ”nakuttaviksi”.

Liikennevalojen ääniopasteiden osalta kunniakirjan otti vastaan huoltoteknikko Elmeri Kallioinen kaupunkisuunnitteluviraston liikennevalotoimistosta.

Hänestäkin nakuttavat liikennevaloäänet tuntuvat paremmilta ja vähemmän ärsyttäviltä kuin ns. piipitysäänet. Hankalia ovat sellaiset suojatiet, joista näkövammaiset ja lähistön asukkaat soittavat vuorotellen. Silloin joudutaan etsimään kompromisseja äänen tason suhteen.

http://www.hel2.fi/liikenteenohjaus/aaniopasteet/aaniopasteet-hyvintehty.asp

____________________________


Lisää tietoja liikennevalojen ääniopasteista

Linnunlaulu-ääniopasteet on arvioitu

Ääniopasteet Helsingin liikennevaloissa

Kuuntele perinteisiä ääniopasteita ja linnunlaulu-ääniopasteita

Jyväskylän äänimaisema (sound walks 5.12.2005)

Vierailin syksyllä 2005 Jyväskylän yliopiston musiikin laitoksella pitämässä kurssia aiheesta Elektronimusiikki ja äänitaide. Kurssini liittyi opintokokonaisuuteen Konekulttuuri, konemusiikki ja kone-estetiikka.

5.12.2005 en pitänyt luentoa. Luennon sijaan annoin opiskelijoille seuraavan tehtävän, jossa mentiin ulos kuuntelemaan ja tutkimaan oman kaupungin ääniä. Odotan mielenkiinnolla esseitä myös sen takia, että vuonna 1992 havainnoin itse Jkl:n kaupungin keskustan äänimaisemaa ja kirjoitin havainnoistani lehtikirjoituksen, joka julkaistiin Keskisuomalaisessa joulukuun alussa 1992.


]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]


Jyväskylän äänimaisema

- Suunnittele kulkureitti (sound walk) Jyväskylän keskustan läpi. Reitin tulee sisältää erilaisia ääniympäristöjä (urbaania ympäristöä, luontoympäristöä, sisä- ja ulkotiloja).

- Voit ottaa matkaan JKL:n keskustan kartan ja käyttää sitä apuna laatiessasi kulkureitin

- Voit tehdä reitin joko nyt luennon aikaan (klo 14-16), tai muulloin.

- Kulkiessasi tarkkaile ympäristösi ääniä ja kirjoita muistiinpanoihin havaitsemasi ääni-ilmiöt ja niiden ominaispiirteet. Voit kirjata ylös mistä äänet ovat seurausta, onko ääniympäristö lo-fi vai hi-fi, mikä on äänien etäisyys sinuun ja/tai muihin ääniin (minkälaiset äänet esim. erottuvat selvemmin taustastaan), minkälaisia ääniseiniä (sound wall) tiloissa on...

- Tärkeää on myös se, että merkitset muistiin äänihavaintojesi lisäksi myös sen, missä paikassa äänet tarkemmin ottaen tapahtuvat ja mihin kellonaikaan. Äänimaiseman analyysissa äänet ovat aina merkki paikasta, ajasta ja elollisten välisistä (akustisista) suhteista. Analyysia tukevat huomiosi akustiikasta, arkkitehtuurista ja yhdyskuntasuunnittelusta, sillä ne vaikuttavat äänimaisemaan. Samoin vaikuttavat sääolosuhteet ja lämpötila (ihmiset pukeutuvat eri lailla eri säällä, ääniin vaikuttaa myös se, onko maassa lunta vai vettä...)

- Matkasi jälkeen kirjoita äänikävelysi tekstiksi, eli kirjoita auki (puhtaaksikirjoita) reitti ja sen aikana tekemäsi äänihavainnot (apuna on paikan päällä tekemäsi muistiinpanomerkinnät). Tärkeää on että teet tämän välittömästi äänikävelyn jälkeen, sillä yksityiskohdat häipyvät muistista nopeasti. (Jos olet päättänyt käyttää apuna nauhuria ja purat äänet nauhalta, voit toki käyttää apuna graafisia merkintöjä kuvatessasi ääniä ja niiden suhteita.)


Jyväskylän äänimaiseman tarkkailun kannalta tärkeintä on korvien avaaminen. Äänikävelyn tavoitteena on ääniympäristön tietoinen ja analyyttinen havainnointi. Kaikkia edellä mainittuja piirteitä korva ei voi havaita, mutta nouki esiin ne havainnot jotka löydät.

Äänikävelyyn laittamasi aika voi olla esim. 20-30 min, loppuaika (60-70 min) jää puhtaaksikirjoitukseen ja kuulemasi analysointiin paperille.

Analyysin myötä voit esimerkiksi pohtia:

- löysitkö tutusta ympäristöstäsi jotakin uutta kun tutkit ympäristöä sen äänien kautta

- oliko tutkimasi ympäristöt äänellisesti balanssissa vai epäbalanssissa (dominoiko ympäristössä jokin ääni, mikä on mekaanisten ja sähköisten äänien suhde luonnon ääniin...)

- voit myös pohtia mikä on äänimaiseman vaikutus työympäristöön. Stressasiko jokin ääni-ilmiö sinua erityisesti? Tai löysitkö tutusta ympäristöstäsi esteettisesti kiinnostavia ääni-ilmiöitä?

- onko JKL:llä (tai keskustan alueella) omia äänellisiä tunnuspiirteitä, leimaa-antavia äänimerkkejä, jotka ovat vain tälle ympäristölle tyypillisiä

- mitä haluaisit muuttaa JKL:n äänimaisemassa? Entä työ- ja/tai opiskeluympäristösi äänimaisemassa...?


]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]


Kahdella viime luentokerralla käsittelimme R. Murray Schaferin ajatuksia ja äänimaiseman käsitettä. Tässä vielä tuoreeseen muistiin palautettuna keskeistä äänimaisema-käsitteistöä:

• Acoustic space : alue, jonka sisällä ääni on kuultavissa ennenkuin ääni-ilmiö katoaa ja sulautuu muihin ympäristöääniin
• Keynote sound : ääni, joka muodostaa äänimaisemassa taustaäänen muille äänille
• Soundmark : tilan tai alueen äänimaisemalle tunnusomainen ääni
• Signal : ääni, joka kiinnittää erityisen huomion äänimaisemassa
• Hi-fi (High-fidelity) : Hi-fi -ääniympäristössä äänet eivät sekoitu toistensa alle, maisemassa on vähemmän ääniä ja yksittäiset äänet on siksi kuultavissa selkeämmin (esim. maaseutuympäristö)
• Lo-fi (Low-fidelity) : Lo-fi -ääniympäristössä äänet sekoittuvat tai peittyvät toistensa alle eikä kaikkien äänien alkuperää ole mahdollista tunnistaa. Ominaista sähköisten ja mekaanisten äänien ympäristölle (esim. urbaani ympäristö), jossa voimakkaat äänet hallitsevat maisemaa (koneet, autot, liikenne yms.)
• Sound wall : ääni, joka eristää tilan (esim. taustamusiikki)
• Broad-band noise : sähköinen, koneellinen tai teollinen hälyääni (esim. ilmastoinnin humina, liikenteen hurina)
• Earwitness : henkilö joka tarkkailee ääniympäristöä analyyttisesti ja kirjaa havainnot muistiin


Ja seuraavassa R. Murray Schaferin Ear Cleaning -kursseihin liittyvä tehtävä (myös tätä aihetta käsiteltiin viime luennolla). Näitä ohjeita ei ole tarvis seurata tässä tapauksessa, mutta toivon että ne auttavat asennoitumaan ja pureutumaan Jyväskylän äänimaiseman tekstuureihin.

1. Etsi ruuhkaiselta kadulta paikka, joka on kadun hiljaisin. Missä se on?
2. Etsi paikka missä ihmiset kävelevät portaita ylös ja alas. Syntyykö ylöspäin kävellessä samanlainen ääni kuin alaspäin tultaessa? Kumpi on voimakkaampi?
3. Tee lista kaikista äänistä jotka ovat ominaisia miesten tuottamina, ja toinen lista naisille ominaisista äänistä
4. Kartoita ovien sulkemisesta syntyvät erilaiset äänet
5. Listaa viisi erilaista kävelypintaa, jotka tuottavat erilaisen akustiikan
6. Laske kuinka monta erilaista autontorven ääntä (tai koiran haukuntaa, tai vinkaisevaa auton jarrua) kuulet yhden tunnin aikana


]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]]

'Noise City' (FX parameters for masteration)

This is memo list for the masteration work for Noise City live recording. I should not forgot these parameters when I am doing this thing again in future!

The original recording was made on Wednesday November 30th, 2005, at Kanneltalo Helsinki. Before doing this processing I raised the gain of the piece circa 15 desibels. The same with the Water City too. This was my second piece at the concert.


Waves


Comp-Gate ->

Comp + Presence Exciter ->

Peak Ref
make-up: -4
threshold: -19
ratio: 1.18:01

Expander
floor: 12
gate open (& close): -32.3

Output: +6 db

Curve:
freq: 2229
Q: 0.486

Wednesday, December 21, 2005

Haastattelu (30.11. & 19.12.2005)

Seuraavat tekstit täydensivät TUimosen haastattelua, joka tehtiin 26.11.2005 Helsingissä. Haastattelujen pohjalta valmistui ensinnä TUimosen kirjoitus Synkoopissa, joka ilmestyi 12.12.2005. Helmikuussa 2006 ilmestyy toinen kirjoitus Rondossa.


[19.12.2005]

Mikä on itseoppineen säveltäjän status?

- Halusin jo nuorena kypsytellä ajatuksiani rauhassa ja niiden muotoutuminen oli niin henkilökohtainen prosessi, ettei siihen ollut ulkopuolisilla sijaa. Opin siten, että hankin käsiini minulle tärkeintä musiikkia, äänitteitä ja nuotteja. Syvennyin niihin ja analysoin teoksia päivät pitkät. Ennen kaikkea keskityin selvittämään mistä aineksista syntyy hienojen luovien yksilöiden ainutlaatuinen musiikki. Opinnälkäni oli pohjaton ja opiskelin sekä historiallista länsimaista musiikkia että itämaisten kulttuurien musiikkia.

Tiukka itsekritiikki oli syynä siihen, että aloin vasta suhteellisen myöhään tuoda julkisuuteen teoksiani. Jo nuorena ajattelin ettei tähän maailmaan kannata tehdä enää lisää musiikkia, jollei ole erityistä sanottavaa ja ellei teoksilla ole painoarvoa tässä ajassa. Vertasin aina musiikkiani tärkeimpien esikuvieni musiikkiin, ja jos omani ei vertailussa toiminut, analysoin missä oli vika.

Itseoppineisuus ei ole tuonut minulle ongelmia. Jokainen tietää sen, että varsinainen työ alkaa vasta opiskelun jälkeen. Sitten kun työ kantaa hedelmää, sillä ei ole enää mitään merkitystä keiden sävellyskursseilla on joskus aikoinaan istunut vai onko itse vastannut kehittymisestään alusta alkaen.

Jo vuonna 1984 olisin päässyt tekemään oman levyn, mutta vetäydyin lopulta levy-yhtiön tarjouksesta ja jätin levyn tekemättä, sillä mielestäni hetki ei vain tuntunut vielä olevan minulle oikea.


Miten toivoisit musiikkiasi kuunneltavan?

- Toivon että kuuntelija on liikkeellä avoimin mielin ja valmis sukeltamaan syvälle äänien mikromaailmaan ja löytämään esteettisyyttä pienistäkin ääni-ilmiöistä. Etsin itsekin näitä ominaisuuksia. Säveltäjän muodolliset intentiot voivat olla jopa rasite, jos organisoinnin myötä teoksen konstruktiossa ei jää aikaa puhtaan äänen kvaliteeteille. Jos myös kuuntelijalla on tahto etsiä tietä musiikin ytimeen, ääneen, silloin hän kulkee samaa tietä kanssani.

Erään konserttini jälkeen yksi kuuntelija otti selville yhteyteni ja lähetti minulle sähköpostia. Hän kertoi ettei tiennyt musiikistani mitään, mutta halusi kirjoittaa ja kertoa sen, että konserttini oli vaikuttavin taidekokemus, mitä hän oli ikinä elämässään kokenut! Voiko säveltäjä saada tuon parempaa palautetta?! Muistan paremmin spontaanit palautteet tuntemattomilta, kuin kollegoiden selkään taputtelut.

Haluan että musiikkini todella koskettaa ja tuntuu. Ehkä ihmiset myös vaistoavat konserteissani sen, että olen yhtä musiikkini kanssa. Tie tähän päivään ja tähän musiikkiini on ollut pitkä ja mutkikas, mutta tunnen nyt olevani kotonani. Oman ilmaisun kehittyminen on vienyt vuosia, mutta eipä minulla ole koskaan ollut kiirettäkään.


Mainitse jokin suosikki äänimaisemasi ja kuvaile sitä lyhyesti?

City-kulttuurin äänimaisemaa pidetään sotkuisena lo-fi -äänimaisemana (R.M. Schaferin käsitteiden valossa), mutta minun korvani herää kun kuulen kaupungin aktiivisia ääni-ilmiöitä, joiden alkuperää en tunnista. Kaupungin aktiviteetti on motivoivaa, mutta osaan arvostaa myös luonnon äänimaisemien verkkaista tapahtumattomuutta.

Ratikan ääni on hyvin sympaattinen kaupunkiääni. Se muistuttaa vanhasta ajasta. Autoilla voi kokea vauhdin hurmaa, mutta ratikan kiireetön kolke kiskoilla on oikeastaan rauhoittava ääni. Se on urbaani ääni, mutta pikemminkin historiallinen kuin tämän päivän ääni. Olisi sääli jos tämä ääni katoaisi. Totesin kerran, että pätkä Helsingin ratikka-kiskoja olisi ehdottomasti suojeltava. Yksi ratikka voisi kolkuttaa tätä suojeltua linjaa edes takaisin hamaan loppuun saakka.



[30.11.2005]

Minä vuonna tapahtui käänne jazzmuusikosta elektroniseen musiikkiin? Teit siis siihen pisteeseen asti vain improvisoitua jazzmusiikkia?

- Synteettinen äänimaailma ja moniraitatekniikan käyttäminen säveltämisen perustana oli minulla lähtökohtana jo aika varhaisessa vaiheessa. 

Vuonna 1979 hankin moniraitanauhurin koska halusin säveltää laajoja ja pitkälinjaisia teoksia päällekkäisnauhoituksen keinoin. Aluksi soittimina oli akustinen kitara, piano, paljon perkussioita...

1980-luvun alussa hankin mm. Rolandin syntikan, sähkörummut, kitarasyntikan... ja lisänä oli intialaiset perkussiot (kellot, tabla) yms. ... jatkoin näillä biisien säveltämistä moniraitatekniikan pohjalta.

Minulla oli toimintaa kahdella linjalla samaan aikaan: säveltäminen moniraitatekniikalla sekä yhtye-kuviot. Eli itseopiskeluvaiheen jälkeen soitin 1980-luvulta 1990-luvun alkuun improvisoivien muusikoiden (jazzmuusikoiden) kanssa. Mutta jo vuonna 1984 tekemässäni studionauhoituksessa yhdistin improvisoinnin säveltämääni atonaaliseen linjaan, jonka toteutin syntetisaattorilla. Tein syntikka-osuuden omassa studiossani, varsinaisessa äänitysstudiossa siirsin sen masternauhurille ja tämä nauhoitus soitettiin kuulokkeista ja se ohjasi muusikoiden improvisointia. Olin kiinnostunut free-improvisoinnista ja nykymusiikista (avantgardesta), ja halusin synteettisellä ulottuvuudella saada improvisaatioihin kaipaamaani rakennatta ja myös ohjattua sellaiseen suuntaan johon halusin musiikin etenevän.

Näiden yhtye-vuosien saldo tiivistyy 'Visions and Play' -levyyni (Petri Kuljuntausta Project, 1992). Levyn sävellykset on aika tiukasti komponoituja, ja tein vielä äänityssessioiden jälkeenkin sovituksia synteettisille soittimille, jotka kävin soittamassa (minä ja kosketinsoittaja) myöhemmin studiolla. Vielä 1993 mun piti tehdä PK Projectillani toinen levy, mutta vaikka apuraha tuli ja tehtiin mainio kolmen biisin demo, päätin siitä huolimatta mennä toiseen suuntaan kuin jatkaa sähköistä jazzia. Paitsi että keikkapaikat tällaisella musiikilla oli pian kierretty läpi, ja se turhautti, vaikutti myös se että halusin ihan esteettisistä syistä mennä toiseen suuntaan.

Eräs ulottuvuus oli sekin kun säveltäjä Pekka Kostiainen kiinnitti huomiota yhteen Bartok-vaikutteiseen lyhyeen pianobiisiini ja ehdotti sitä kustannettavaksi / julkaistavaksi. Se oli hauska kuulla, mutta se idea jäi multa viemättä eteenpäin...

1993-94 minulla oli laaja bändi (P.K. Ensemble) ja tein hurjasti tälle kokoonpanolle biisejä. Siinä oli soittamassa tosi hyvät muusikot, ja se yhdisti (klassisia) jousisoittajia ja jazzmuusikoita. Eli pohjana oli jousikvartetti ja lisäksi mukana oli saksofoni, kitara, piano, syntikat/sampleri ja kaksi perkussionistia. Jäljelle jäi lopulta vain yksi studionauhoitus. Mutta jäi jotain muutakin: Momentum-sähköbiisini (vuoden 2004 Momentum -CD:llä) pohjautuu yhden jousikvartettoni sämpleen vuodelta 1994. Eräs toinen jousibiisi (Descendere, jossa soitan myös syntikkaa) puolestaan elää vielä Jacques Coelhon yhdessä videobiisissä (Lmcx, 1994).

Tämän vaiheen myötä kitara jäi ja siirryin kokonaan elektroniseen maailmaan. Vuonna 1992 oli alkanut yhteistyö belgialaisen mediataiteilija Jacques Coelhon kanssa. Hän teki aluksi kokeellisia videoita musiikkiini ja käytti musiikkiani mediataidenäyttelyissään. Näiden varhaisten duunien (1992-93) jälkeen aloin tehdä sähkömusiikkia nimenomaan hänen mediateoksiin.

Kitarasta. Jazzjamboree-festivaalilla (Suomen Jazzliitto) Helsingissä 1995 en enää esiintynyt yhtyeeni kanssa (olin jo päättänyt lopettaa sen) ja tein soolokitaraesityksen, jossa DAT:lta soi elektroniset pohjat ja soitin Ovationin akustisella sen päälle. DAT:in materiaali oli paikoin ihan konkreettisiin ääniin pohjautuvaa äänikamaa. Melko erikoinen oli elektroninen settini jazz-painotteisella festarilla, mutta moni tuli kuitenkin kiittelemään jälkeenpäin (Muistan kuinka mm. Digelius Musicin Emu Lehtinen kommentoi esitystä lämpimästi jälkeenpäin. Lisäksi paikalla oli pari filosofi-tuttuani ja Jacques Coelho. Ennen esitystä vastailin tapahtuman isäntänä olleen jazzkirjoittaja/-muusikko Jukka Haaviston kysymyksiin mikrofonin äärellä).

Vuonna 1997 tein duokonsertin Juhani Nuorvalan kanssa ja esitimme mun kamarimusiikki-biiseistäni (1993-94) tekemieni syntikkasovitusten lisäksi Nuorvalan Impromptun (klarinetille ja kanteleelle). Jussi antoi minulle partituurin ja tein sen pohjalta sovituksen kanteleen osuudesta kitaralle (Jussi puolestaan soitti klarinetin osuuden Korgin Prophecy -syntikalla). Esitimme tämän syntetisoidun Impromptun Äänen Lumo 1997 -festivaalilla.

Nämä kaksi tapausta (1995 & 1997) olivat viimeiset kerrat kun soitin kitaraa konsertissa.

Jos käyttäisin kitaraa vielä jonain päivänä, niin en enää soittaisi sitä tavalliseen tapaan, koska en löydä siitä (sävelistä, tasavireisyydestä...) enää haluamiani ääniä: lukuunottamatta feedbackia!! Helsinki Sound 2001 -festivaalilla tarkoitukseni oli alunperin etsiä tilallista ulottuvuutta ja tuoda visuaalista dramatiikkaa esitykselleni: halusin ripustaa sähkökitaran roikkumaan köyden päähän Kiasma-teatterin korkeasta katosta ja laittaa se heilumaan lavan vasemmasta reunasta oikeaan reunaan. Keskellä lavaa olisi ollut vahvistin ja kaiutinkaappi jonka edestä heilahtaessa kitara aina synnyttäisi feedback-äänen (kitara on kytketty vahvistimeen ja ääni on yliohjattu), jota ääntä miksaan mukaan esitykseen. Kitaran heiluriliike hidastuu konsertin aikana ja esitys loppuu jonkin ajan kuluttua sen jälkeen kun kitaran liike on pysähtynyt ja kun kitara on jäänyt paikalleen kaiuttimen eteen ja feedback-ääni on suora. Tämä (reichmainen) idea jäi kuitenkin toteuttamatta, sillä aikaa sen käytännön toteuttamiseen ei lopulta ollut.

Vuoden 2005 Musica Novan konserttiini mun oli tarkoitus ottaa sähkökitara instrumentiksi, mutta en olisi soittanut sitä, vaan asettanut vahvistimen ja kaapin lavalle selälleen ja laittanut kitaran kaiutinkaapin päälle ja avannut kanavan ja synnyttänyt kiertoilmiön (feedbackin). Tästä syntyvä feedback-ääni oli tarkoitus ottaa osaksi esitystä ja olisin miksannut sitä Noise cityyn mukaan. Tein ennakkoon feedback-kokeita, yhdistin ääneen erilaisia efektilaitteita ja huudatin laitteita monella tapaa, mutta valitettavasti en saanut aikaan sellaista feedbackia joka olisi sopinut esitykseen (ja lopulta Noise cityn teemaan). Joten jätin tämän ulottuvuuden lopulta pois.

Jos teen kitaralla jotain joku päivä, niin teen todennäköisesti tuolta pohjalta kuin näissä suunnitelmissa. Ajatuksissa tämä on kulkenut, mutta ideaa pitää kehitellä eteenpäin paremmalla ajalla ja sopivassa kontekstissa.  Pelkkä kitaralla tuotettu feedback-ääni kun ei kuitenkaan riitä, vaan mulla täytyy olla jokin kontrolli siihen että saan ohjattua sitä halutessani tiettyyn suuntaan esityksen aikana... ehkä joskus...


Puhuit kokemuksen merkityksestä. Esimerkiksi siitä, kuinka kuuntelit äänen liikettä tilassa siellä vuorenrinteellä. Onko sinulla muunlaisia (vastaavan tapaisia) kokemuksia äänestä? Perustuuko musiikkisi tänä päivänä tuollaisiin kokemuksiin, vai yksittäisiin ääniin / äänikokemuksiin?

Sen jälkeen kun jätin perinteiset instrumentit ja keskityin ympäristön ääniin, niin vuosien jälkeen opin vasta ihan oikeasti todella kuuntelemaan! Välillä olen miettinyt onko musiikillinen (sävelpohjainen) koulutus tehnyt aikoinaan jopa korvalleni hallaa, sillä niin pitkän kehittymisprosessin se on vaatinut minulta että pystyn lopulta menemään ympäristöäänien tekstuureihin sisään. Tietoisuus tästä ilmiöstä, äänistä ympärillämme, ei pelkästään auta, jollei ole harjaannuttanut itseään kuuntelemaan ympäristön ääniä ja niiden kerrostumia ja äänien suhteiden muuntuvia finenssejä.

Korvahan on lähtökohdiltaan ns. tavallisten äänien suhteen laiska. Jos jostakin kuuntelijasta meren ääni kuulostaa vain meren ääneltä, urbaanit katuäänet vain urbaaneilta katuääniltä, niin silloin liikutaan vasta ääni-ilmiöiden fysikaalisella tasolla, jolloin äänet mielletään syy-seuraus -suhteesta syntyneiksi ilmiöiksi ja äänet ovat vain merkkejä jostain. Mutta sitten kun tahto pakottaa korvan tunkeutuman näiden äänitekstuurien sisään, avautuu vasta sieltä todellinen ääniversumi...

Löydän aivan upeita ääni-ilmiöitä ympäristöstä kaiken aikaa!! Minusta vain on aivan edelleen hienoa saada talteen ja yhdistää toisiinsa näitä luonnollisesti tapahtuvia ilmiöitä. En tiedä onko sellaista käsitettä käytetty, mutta miellän tämän toiminnan tekstuurisäveltämiseksi: yksittäisten äänien sijaan kyse on laajemmista kokonaisuuksista, äänitekstuurien komponoinnista.

Joskus vuosia sitten (1990-luvun lopulla) luulin että jo väsähdän ja etten enää saa mitään kiinnostavaa irti ympäristön äänistä, mutta se oli lopulta vain jokin oma väsähdys, sillä ympäristö äänineen yllättää minut jatkuvasti! Joissain tilanteissa ulkona liikkuessa on harmittanut ettei tallentinta ole matkassa, mutta olen lopulta hyväksynyt sen, ettei kaikkea ole aina tarvis saada kiinni. Hetkessä koetut ilmiöt ovat osa luonnollista kokemusmaailmaa, elävän elämän performanssia, eikä kaikkea ole tarpeen dokumentoida. Ehkä jonain päivänä saatan lopettaa musiikin tekemisen ja esittämisen, ja sen sijaan vien konserttiyleisön tiettyihin paikkoihin kuuntelemaan ympäristön ääniä.

Mutta ennen sitä: uuden potkun ympäristöäänimusiikilleni on antanut feedback-äänet, joita nykyään käytän. Eli kun joskus 1990-luvun biiseissäni soi puhtaat ympäristöäänet ja äänimaisemat, nykyään niiden rinnalla soi feedback-tekstuurit.


Mainitsit esimerkiksi revontulien idean Noise Cityn taustalla, oliko tutustuminen revontulien ääniin tällainen kokemus?

Revontulien ja Noise Cityn yhteys on kummankin kokonaisvaltaisessa matalassa tekstuurissa, joka on soinniltaan niin totaalinen. Revontuliäänityksissä soi ilmakerroksen jylinä, joka vallitsee korkeuksissa. Tutkijat eivät osaa tyhjentävästi selittää mistä tämä jylinä aiheutuu. Tuleeko se avaruudesta vai löytyykö sille jokin "maallisempi" selitys? Northern Lights Live:ssä (ISEA2004) halusin tuoda tämän noin 100 km:n korkeudessa tapahtuvan äänikentän konserttisaliin. En halunnut erottaa sitä pistemäisesti soivista revontuliäänistä, vaan halusin että esityksessä on mukana myös se äänellinen ympäristö, mitä vasten pistemäiset revontuliäänet tapahtuvat.

Tämä totaalinen tekstuuri antoi lähtökohdan Noise Citylle ja halusin luoda siinä jotain vastaavaa. Pinnalta sen tekstuurit kuulostavat staattisilta, mutta ne eivät kuitenkaan ole monotonisia, sillä mikrotasolla niissä tapahtuu tiheää elämää.

Revontuliäänityksiä kuunnellessani opin paljon korvasta ja auditiivisesta havaintokyvystä. Jollei kuuntelija keskity, saattaa hän luulla että soiva esimerkki on vain kohinaa, vaikka kyseisessä äänitekstuurissa tapahtuu paljon muutakin. Joskus minun piti kuunnella lukemattomia kertoja tiettyä äänikatkelmaa ennen kuin löysin tekstuurista tietyn ääni-ilmiön. Kyseinen ääni-ilmiö oli koko ajan siellä, mutta sitä ei löytänyt ellei keskittynyt kuuntelemaan. Opin sen, että keskittymisen myötä voi pureutua äänen sisään ja silloin voi todella vasta löytää orkestroinnin mikrotason, "äänen orkestroinnin". Jos Noise Cityä kuuntelee taustamusiikkina tai kuuntelijalla on 'laiska korva', niin se voi tuntua staattiselta biisiltä. Näiden äänien kanssa ei voi edetä liian nopeasti: jotta korva voi löytää tekstuurista finessejä, on äänien soimiselle annettava aikaa...

Kaiku Podcast #2

This message is from Mark Roberts, who runs the Kaiku Podcast and festival projects ::


The second Kaiku Podcast brings you 25 minutes of music from the circumpolar north with your host Mark Roberts. Podcast #2 features music from Kolar Goi (Tromsø, Norway), Somnivore (Rovaniemi, Finland), Test Pressing (Murmansk, Russia) and special guest Petri Kuljuntausta (Helsinki, Finland).


Listen online or download it from http://www.magneetti.org/kaiku/podcast

Haastattelu (1975-1994)

HHalme on haastatellut minua muutaman kerran koskien Äänen Lumon historiaa, jota hän kirjoittaa. Vireillä on ÄL:n 10-vuotishistoriikin julkaiseminen vuoden 2006 aikana. Siihen liittyen HHalme halusi tietää enemmän toiminnastani ennen ÄL:n perustamista. Seuraava teksti on 23.11.2005 kirjoittamani vapaamuotoinen muistelu näistä varhaisajoista.



HH: Haluaisin itse asiassa tietää erityisesti sun uran alkuvaiheista (vuosilukutietojen kera). Se on mielenkiintoista ja tärkeää, koska olet siinä mielessä vähän epätyypillinen, että olet tavallaan old skool -hahmo mutta kuitenkin koko ajan tiukasti ajan hermolla. Historiasi kautta voisi tuoda esiin jotain laajempaa kaarta aikamme äänimaailmasta.

PK: Alunperin seuraavaan kirjaani (Äänen eXtreme, Like 2006) oli tarkoitus tulla myös tarinointia näistä alkuvaiheistakin, mutta päätin jättää ne pois ja keskittyä viimeiseen 10-vuoteen ja mitä silloin on tapahtunut. Tässä retroa niin pitkälle kuin ehdin naputella...

Alussa oli kitaraa ja improvisointia. Kovin juttu pienenä lapsena oli se kun kuulin Hendrixin feedback-sointeja. Muistan vieläkin sen kun katsoin kaiutinta ja ihmettelin miten sellaisia ääniä voi tuosta tulla ulos. Mua ei niinkään ne pop-biisit kiinnostaneet, vaan se miten hän kitaraa käsitteli -- ja ne soundit! "Preparoin" omaa kitaraani niin, että asensin siihen halvan puhemikrofonin kielten alle, liitin sen kannettavaan transistori-radionauhurin rec-sisäänmenoon jonka laitoin täysille äänittämään ja johan ulvoi radion kautta omakin kitara... Vaikka en osannut kunnolla soittaa niin oli upeaa ohjailla feedbackia... :)

1970-luvun puolivälissä alkoi ekat 'oikeat' bändikuviot, pidin huolen että kaikki treenit nauhoitettiin (jo silloin!), joten kaikenlaista on tallessa, ihan 14-15v. tehdyistä rämpytyksistä alkaen... :) Kun aika antaa periksi teen jonain päivänä noista varhaisista kitara- ja bändinauhoituksista kollaasi-biisin. Bändikuvioissa mulle tuli lisänimi "J.J. Lisälaite" koska mulle ei ikinä piisannut kitaran soundi vaan mulla oli lattialla jalkojen juuresssa aina iso keko lisälaitteita joita väänsin ja joilla sain kitaran soundia laajennettua...

1979 hankin moniraitanauhurin koska halusin tehdä laajoja ja pitkälinjaisia teoksia päällekkäisnauhoituksella. Aluksi soittimina oli akustinen kitara, piano, perkussioita... 1980-luvun alussa hankin Rolandin syntikan, sähkörummut, kitarasyntikan... tein näillä edelleen päällekkäisnauhoituksia ja lisänä oli intialaiset perkussiot (kellot, tabla)...

Vuosina 1983-84 kieppeillä järjestin parikin studiosessiota, joissa sävelsin atonaalisen syntikkapohjan syntikalle, ja studiossa soitimme sen päälle livenä aika freetä kamaa. Mun akustisen ja sähköisen kitaran lisäksi oli rumpali ja fonisti, varhaisemmalla nauhalla myös kontrabasisti. Oli omia biisejäni, paitsi ainoa laina oli jazzbasisti Charlie Hadenin yksi balladi (Human Being).

Vuonna 1984 tein nauhan (syntikka, akustinen kitara, intialaiset kellot) muutamasta biisistäni ja se meni Rockadillon T.Korjukselle. Hän ehdotti että tehtäisiin levy: kunhan äänitysauto tulee takaisin Turusta 4 Suuta -runoyhtyeen nauhoituksesta niin tekisin hyväsoundisen version nauhoituksistani. Mutta tämä jäi kesken, koska tuntui että en ollut vielä valmis sellaiseen. Olin silloin aika tiukka siitä minkälaista musiikkini olisi ja en halunnut keikkailla tai tehdä levyä ennen kuin tuntui siltä että olisin valmis siihen. Tuntuu aika huvittavalta nyt, mutta silloin en voinut mennä edes henkeni pitimiksi soittamaan ravintolakeikkoja -- tosin en tee sitä nytkään... :)

1980-luvulla jakautui soitto kahteen alueeseen: omat studionauhoitukset ja jazzbändit. Tämä oli Tampereen kautta. Kitaransoittoni saattoi jostain kuulostaa kulmikkaalta, sillä vaikutteeni tulivat muualta kuin perusjazzista. Vaikutteita antoi Hendrix, McLaughlin, modaalinen impovisointi, freejazz, Cecil Taylor, Eric Dolphy. Mutta toisaalta tavattomasti innosti myös nykymusiikki.

Sovelsin omaa sävelsysteemiäni aina 1980-luvun alusta lähtien, jossa oli eräänlainen 'keskiakseli-ajattelu' improvisoinnin pohjana: eli rakensin soittaessani tonaalisen keskipisteen ympärillä motiiveja peilikuvana. Sävel-eleet ja motiivit täydensivät toisiaan esimerkiksi siten, että pieni terssi täydentyi isolla sekstillä, pieni sekunti isolla septimillä. Toonikan pari oli puolestaaan tritonus. Ja yleensäkin pieni terssi oli rakenteellinen peruselementti improissa (laajemmin käsitettynä: toonika, pieni-terssi, alennettu kvintti, suuri seksti ja oktaavi). Tätä on vähän vaikea selittää mutta halusin jonkinlaisen objektiivisen pohjan soitolleni, ja vähentää itseilmaisua. Toisaalta sarjallisuus kiinnosti ja myös Bartokin 'akseli-sävelajattelu'.

1988 muutin Jyväskylään. Samalla päätin että nyt loppuu loputon treenailu ja käännän uuden sivun elämässä ja alan toteuttamaan ideoita todeksi. Käynnistin saman tien uudet jazzhommat. Jkl:n alkuvaiheessa oli jazzbändikokeiluja, mutta niistä ei tullut muutamaan ensimmäiseen kuukauteen mitään, koska hyviä soittajatyyppejä ei aluksi löytynyt. Mun oli tarkoitus jatkaa jopa tamperelaisten muusikoiden kanssa. He olisivat tulleet uuteen bändiini, mut se ei toiminut kun kellään meistä ei ollut varaa edes matkustaa junalla. Joskus kävin Treella heittämässä partsikoitani muusikoille mutta siihen se lopulta jäi. Sitten kun Petrescun veljekset Mihai ja Marian tulivat Jkl:ssä mukaan, niin bändini lähti toimimaan. Näiden vuosien saldo tiivistyy hyvin tuohon Visions and Play -levyyni (Petri Kuljuntausta Project, 1992).

Olin 1980-90-lukujen vaihteessa hankkinut kunnon kitarasyntikan, jonka äänen lisäsin soittooni kitarasoundin rinnalle. Usein keikalla mulla oli myös syntikka, jota ohjasin kitarasyntikkani midi-ohjaimella. Soitin myös keyboardilta syntikkaa (keikoilla ja levyllä).

Kierrettiin soittamassa eri puolilla Suomea ja palaute oli hyvä. Anssi Nykänen kuunteli Rytmissä blindfold-testissä ja arvuutteli mikä ihme on soittamassa "...John Schofield, Omar Hakim...?" :) Jukka Hauru tykkäsi Hesarissa ja piti musaa ja soittoa tuoreena. J.P. Vuorela soitti Ylen jazzohjelmassaan ja totesi: "Kuljuntausta kuuluu niihin ikäpolvensa harvinaisuuksiin, jotka opettelivat soittamaan(!) sillä aikaa kun toiset keskittyivät kuuntelemaan paskaa!" Tosi positiivisen innostunut oli hänen reaktionsa ja herkesi käyttämään Yle:ssä jopa voimasanoja... :) Kaikkiaan koko Project-homma meni hyvin putkeen, mutta lopulta: oli turhauttavaa rakentaa musaa huolella ja treenata raskaasti (kiireisten ammattimuusikoiden kanssa), kun keikkapaikat oli niin nopeasti käyty läpi.

Samaan aikaan kun tein biisejä bändilleni, niin sävelsin synteettistä atonaalista kamaa -- avantgarde veti aina toista jalkaani puoleensa. Eräs ulottuvuus oli sekin kun säveltäjä Pekka Kostiainen kiinnitti huomiota yhteen Bartok-vaikutteiseen lyhyeen pianobiisiini ja ehdotti sitä kustannettavaksi / julkaistavaksi. Se oli hauska kuulla, mutta idean eteen ei tullut tehtyä mitään. Eräs Jkl:n kuvioissa vaikuttava sellisti puolestaan halusi kovasti soittaa musaani, mutta se kuten muutkin vastaavat ideat jäivät aina toteuttamatta jos ne eivät olleet intresseissä ihan ekana listalla... :)

Aloin myös kirjoittamaan Keskisuomalaiseen (alueen valtalehti) ja kirjoitin lähes viikoittain vuodesta 1988 aina vuoteen 1994-95. Olin pääasiassa klassisen musiikin kriitikko, kirjoitin konserttiarviot Jyväskylän sinfoniaorkesterin konserteista sekä levyarvioita (joskus myös improvisoidustakin musiikista). Moni ihmetteli mistä uusi kriitikko tuli lehteen (ymmärsin vasta myöhemmin kuinka näkyvä jobi se olikaan paikkakunnan kulttuurielämässä), mutta sille ei ollut kummempaa selitystä: paikkakunnalle muuton myötä marssin suoraan lehden toimitukseen ja ehdotin voinko alkaa kirjoittamaan. Kirjoitin pari koejuttua (O.Messiaenin tuotannosta ja muistaakseni elektronimusiikista) ja ne ottivat mut lehteen.

Jkl:ssä herätin myös heti alkuvaiheessa henkiin Drive-jazzyhdistyksen, jonka toiminta oli jo loppunut edellisten tyyppien väsähdettyä, mutta koska sitä ei oltu virallisesti vielä lopetettu se lähti käyntiin uudestaan. Mukana oli mm. P.Toiviainen, M.Rinta-Pollari...jne. Driven säännöllinen klubi lähti siitä pyöriin ja se oli paikallisten esiintyjien ja itse tuotetun ohjelman lisäksi myös Jazzliiton yksi etappi sen kiertueilla. Syntyi myös Drive Ensemble ("melkein big band") ja tilasimme sävellyksiä paikallisilta säveltäjiltä. Sävelsin sille biisin '...storm', jossa on big band (pieni), luonnonääniä ja lukija lukee kirjoittamani tekstin. Puuhasin ihan aluksi Jkl:ssä Driven ohella vielä toistakin klubia opiskelijakavereiden kanssa. Se oli enemmän harrastamista ja hupia, mutta Drive oli oikeaa klubitoimintaa ja mulla oli käsissä hoidettavana ihan isot vuotuiset budjetit.

1993 piti tehdä PK Projectilla toinen levy, mutta vaikka apuraha tuli ja tehtiin tosi hyvä kolmen biisin demo, päätin siitä huolimatta mennä toiseen suuntaan kuin jatkaa sähköistä jazzia. 1992 oli alkanut yhteistyö belgialaisen mediataiteilija Jacques Coelhon kanssa. Hän teki kokeellisia videoita musiikkiini ja käytti musiikkiani mediataidenäyttelyissään. Näiden varhaisten duunien (1992-93) jälkeen aloin tehdä uutta sähkömusiikkia nimenomaan hänen mediateoksiinsa.

1993-94 mulla oli akustinen bändi (P.K. Ensemble) ja tein hurjasti tällekin biisejä. Siinä oli soittamassa paikkakunnan ykkösmuusikot, jousisoittajia ja jazzmuusikoita, mutta jäljelle jäi lopulta vain yksi demonauhoitus. Momentum-sähköbiisini (vuoden 2004 Momentum-CD:llä) pohjautuu yhden kvartettoni sämpleen vuodelta 1994. Eräs toinen jousibiisi (Descendere) puolestaan elää vielä J.Coelhon yhdessä videobiisissä.

1994 oli vuorossa muutto Helsinkiin. Siitä alkaa toinen tarina.

___________________________


PETRI KULJUNTAUSTA PROJECT!
[1989-1993]

“Kuljuntaustan sävellykset sisältävät paljon hyviä ideoita ja hahmotuksia. Hän uskoo hienovaraisiin virityksiin, huolella sommiteltuihin teemoihin ja hallittuihin sointiväreihin.” Aksentti! - Mikko Voutilainen

“ “Visions And Play” on mielenkiintoinen levy. Rakenteet ovat tarkkaan harkittuja ja päällä kulkevat teemat muodostavat niille jännittäviä kontrasteja. Kuljuntausta on kirjoittanut sävellyksensä huolellisesti. Varmaotteisuus ja seikkailumieliala kulkevat käsi kädessä PKP!:n musiikissa.” Forssan Lehti - Janne Mäkelä

“Biisien rakenteissa on ideaa, niiden esillepanossa tyylikkyyttä ja osaamisen iloista estetiikkaa.” Rytmimusiikki-lehti - Jaakko Eräpuu

“Korvaan tarttuu paljon tuoretta ja kantavaa sävellysideaa sekä hyviä sointeja ja hyvää soittoa.” Helsingin Sanomat - Jukka Hauru

“Omalla sektorillaan (PKP!n) jätkät pesevät mennen tullen monet ulkomaisetkin yrittäjät, eli näkemystä löytyy.” Rytmimusiikki-lehti - Jaakko Eräpuu

“Musiikissa on ilmavuutta, mukavia soundeja ja ratkaisevia nyansseja.” Keskisuomalainen - Mikko Voutilainen

“(musiikki on)... sävykkäiden sointivärien ja kekseliäiden nyanssien jatkumoa. Ensembleosuudet hoituvat erityisen oivallisin ottein. Kuvioita on hiottu ja asioita pohdittu.” Rytmimusiikki-lehti - Jaakko Eräpuu

“Kuljuntausta kuuluu niihin ikäpolvensa harvinaisuuksiin, jotka opettelivat SOITTAMAAN sillä aikaa kun toiset keskittyivät kuuntelemaan paskaa.” YLE: Hipnoosi-ohjelma - Jari-Pekka Vuorela

“Koneet ja tekniikka ovat hallussa ja niitä on osattu hyödyntää oikein niin, että musiikki on runsaan teknologian ja konepuolen käytöstä elävää, hengittävää. Soundipuoli on erinomainen ja miksaus onnistunut.” Jazzlt! -lehti - Timo Vähäsilta

“(P.K.Project!)... pelaa soinneilla, sävyillä ja nyansseilla, jotka ovat oleellinen osa Kuljuntaustan sävellystyötä.” Keskisuomalainen - Mikko Voutilainen

““Visions And Play” on esikoislevyksi harvinaisen kypsä ja huolellisesti työstetty....suuri positiivinen yllätys.” Jazzlt!-lehti - Timo Vähäsiltä

“PKP! tunnistaa ajan trendit, mutta se ei liiaksi takerru niihin. Yhtyeen esikoislevyn sämplet, etnovaikutteet ja rumpukone ovatkin vain mausteita, jotka eivät peitä sitä tosiseikkaa, että PKP! kurkottaa enemmän menneisyyteen.” Forssan Lehti - Janne Mäkelä

“(P.K. Project!)...ei ole ryvettynyt etelän trendimyllyissä.” Helsingin Sanomat - Jukka Hauru

“Musiikki on hyvin sovitettua ja tyylikkään tarkkaa työtä.” Jazzlt! -lehti - Timo Vähäsilta

“Kitaristi ja säveltäjä Petri Kuljuntausta kuuluu niihin yhä yleistyviin musiikintekijöihin, jotka eivät tuijota kategorioita musiikillista maailmankuvaarakentaessaan.”Aksentti! - Mikko Voutilainen

Taustakohinaa (haastattelu)

Toimittaja OSulopuisto teki Jyväskylän vierailullani 10.10.2005 haastattelun. Kirjoitus julkaistiin Jylkkärissä nro 14/2005 (pdf täällä).



Taustakohinaa

Petri Kuljuntaustan lisensiaatintyö lienee maailman laajin cd-kansilehdykkä. Liken julkaisema 793-sivuinen On/Off ­ eetteriäänistä sähkömusiikkiin sai nimittäin alkunsa Kiasman mediataiteen intendentin Perttu Rastaan kanssa käydystä keskustelusta, jonka tavoitteena ei suinkaan ollut akateeminen opinnäyte.

"Heitin keskustelun jälkeen, että on se harmi, kun meillä ei ole elektronisen musiikin varhaishistoriaa. Hän sitten kysyi, että jos Kiasma tukee, koostanko cd:n", Kuljuntausta muistelee.

Kuljuntausta oli tehnyt aiheesta Ylelle radio-ohjelmia, joten hänellä oli tuntumaa materiaaliin jo ennestään. Vaatimattomaksi aiottu projekti alkoi kuitenkin paisua.

"Ideana oli, että kokoan cdllisen biisejä ja kirjoitan booklet-tekstin. Kirjoittamisen myötä kommentoin, että tekstiä olisi tulossa vähän enemmänkin. Lopulta havahduimme siihen, että materiaalista tulisi ihan oikeasti kirja."

Elokuun loppupuolella musiikkitieteen lisensiaatintyöksi hyväksytty On/Off jakautuu useaan osaan, jonka lisäksi sen mukana tulee teoksia esittelevä cd. Kirjassa käydään läpi sähkömusiikin historiaa tekniseltä kannalta sekä suomalaisen studiotyöskentelyn alkuvaiheet ja esitellään alkuvaiheen keskeiset muusikot. Lisäksi kirjassa on siteerattu ahkerasti aikalaisten kommentteja.

"Halusin tuoda ajankuvaa esiin. Se tarjoaa lukijalle paitsi dataa, myös kertoo rivien välissä ennakko-oletuksista", Kuljuntausta selittää.

Elektroninen musiikki kiinnosti säveltäjiä kahdesta syystä. Ensinnäkin se tarjosi uusia lähtökohtia musiikkiin, ja toisaalta se oli irtiotto vanhasta sulkupolvesta.

Kirja kattaa sähkömusiikin niin sanotun ensimmäisen aallon, joka kesti vuoteen 1964. "Siinä vaiheessa studioissa puuhailleet tekijät alkoivat tajuta, miten valtava työmäärä sen musiikin tekemisessä oli, eikä keikkapaikkojakaan oikein ollut", Kuljuntausta selittää ensimmäisen aallon hiipumisen syitä.

Kuljuntausta harmittelee, että harvalla tutkijalla on mahdollisuus penkoa Yleisradion arkistoja, sillä se oli keskeinen osa On/Offin syntyä. Sattumallakin oli osansa arkistotyössä. Esimerkiksi ensimmäisen Suomessa elektronimusiikista käydyn radiokeskustelun esittämisajankohdan hän jäljitti lehtitietojen perusteella, mutta itse ohjelman löytyminen oli onnekas sattuma.

"Lisäksi sieltä löytyi Stockhausenin haastattelu, ihan raakanauha, vuodelta 1961. Se ei ollut Stockhausenin nimellä arkistoitu. Lähetin siitä kopion hänelle ja sain tiedon, että se liitetään osaksi hänen julkaisusarjaansa", Kuljuntausta kertoo.

Useat Kuljuntaustan haastattelemista pioneereista ovat nyt 60­70-vuotiaita. "Siitä tuli työhön vakavakin pohjavire, kun tajusin, että mulla on vielä mahdollisuus jutella heidän kanssaan."

Kustantajan kanssa oli lievää kädenvääntöä siitä, että Kuljuntausta sai lähdeviitteet mukaan teokseen. Tavoitteena oli koostaa helppolukuinen kirja, joka olisi kuitenkin kauttaaltaan dokumentoitu. "En ajatellut, että siitä tulisi yliopistollinen opinnäytetyö, mutta niin kävi", Kuljuntausta pohdiskelee.

Kuljuntaustan kiinnostus historiaan kumpuaa osaltaan omasta musiikin tekemisestä. Juurten tunteminen ja oman paikkansa hahmottaminen on tärkeää, sillä elektronisen musiikin kenttä on nykyään niin laaja, hän sanoo. Opiskeluaikoinaan Kuljuntausta soitti bändeissä, mutta veri veti omalaatuisemman äänimaailman puoleen.

"Mulla on soittajatausta, mutta jotenkin olen aina ollut kiinnostunut äänistä. Kun kuulin Jimi Hendrixiä, siinä kiinnosti feedback eikä niinkään biisit. Aloin kokea sävelpohjaisen musiikin tavallaan rasitteeksi. Toki kuuntelen monenlaista musiikkia, ja yritän kulkea korvat avoinna", hän kertoo.

"Elektronisen musiikin historia on monesti sitä, että käytetään laitteita väärin. Tänä päivänä on se ongelma, että tietokoneiden mukana tulee niin hienot setupit, että 99 prosenttia kamasta kuulostaa samalta."

"Jos joku on sitä mieltä, että musiikki on melodioita ja rytmiä, niin ok. Mutta on sääli, jos määritelmä on niin rajoittunut. Mä yritän tavoittaa ennen kaikkea musiikin esteettisyyden, eikä siinä ole edes tärkeää, onko ääniä jotenkin organisoitu, vai ovatko ne luonnon synnyttämiä", Kuljuntausta sanoo.

Petri Kuljuntaustan On/Off ­ eetteriäänistä sähkömusiikkiin on saatavilla kirjakaupoista Liken julkaisemana.
[Taustakohinaa-kirjoituksessa on myös Jyväskylän elektronimusiikin alkuvaiheita koskeva kainalojuttu Jyväskylän Kesä eturintamassa.]

Killing Time (Empty Time in Music)

There is so much unnecessary notes in music. Composers has followed this long tradition of using sound subjects and notes that doesn't have any other function than just killing time and making connections between the other notes. I prefer pure sounds instead of making connections with them (like in hierarchical systems of music tradition). The question about killing time, filling the empty time, is close with the concept of Horror Vaccui ("fear of empty space").

Why composers doesn't trust on empty time? It is because our western tradition has supported the idea that construction made by human hand is the first. There is no room for empty spaces, empty time, in our tradition.

[I wrote the above text in 28.10.2005 (and completed the text in 21.12.2005).]

It was in 2000 when I composed a short piece called There was nothing in a room. The piece was composed for the CD Zero (Audio Research Editions ARECD103, England). When the work was finished I realized that there were more silence than sounds in the piece. When I composed the work, I remember that I concentrated on measuring the time dramaturgy of silences, not the time of the sounds.

Another example of the use of time in my works is the pieces on my CD Momentum (2004). At first I searched these unnecessary moments from recorded music, which were very short sound clips, and created new compositions from that basis. In the authentic compositions nobody notices these quickly passing moments. The Four Notes, for example, is based only on four notes which was taken from a classical piece where were originally used thousands of notes. The four notes that I selected mean almost nothing in the original work. The notes were taken from an ascending scale run before the first bar of the piece. I took these four individual tones out from the 'meaningless context' and wanted to try if I could give some meaning for them.
 

Water City & Noise City (mastering Kanneltalo live)

During the last week I edited the recordings that was made at my Kanneltalo concert on Wednesday November 30th, 2005. There were two compositions that I performed live, Noise City (42', 2005) and Water City (56', 2005).

The last piece, Water City, is my latest composition. It is based mainly on deep and strong sea sounds and feedback. Noise City is based on deep noise textures and feedback. The piece has released on Aureobel.

For the Kanneltalo concert VJs Sakari Luhtala and Sami Laine made videos & visuals. They recorded live video part because the idea was to put all recorded material together after the concert, if the concert is successful, and make a DVD. So that was the reason why I made this masterated version from my performance immediately after the concert.

The raw recording was surprisingly good, so there was no need to make any radical changes. It needed only some equalization, gain changes and little bit of compressor/expander. Sakari got my fixed audio recordings for the DVD on last Friday.

'Four Notes' as a soundtrack [Junction video by J. Coelho]

It was in early-90's when I collaborated few years with Belgian media artist Jacques Coelho. I haven't seen Jacques for some 8 years until December 12th, 2005, I met him in Jyväskylä. I gave him my cd Momentum. Few days later he emailed me and asked if he could use my composition Four Notes as a soundtrack in his video work Junction. He told me that he has worked with the video some 3-4 years, and it will be finished in January 2006 for his upcoming exhibition. He already had music in his video work, but wanted to take it away and use Four Notes.

When we met he gave me a sheet music page. It was very rare and personally important music for Jacques. The piece was composed around 1870 by his grand-grand father, D. Coelho, who was a violinist in Symphony Orchestra of Brussel, Belgium. The title of the piece is Prélude de mon concerto le plus savant. I promised to make a MIDI version of the sheet page and when I did it, I sent the file to Jacques, who hasn't heard the work never before.

The Junction is 8 minute long video. Jacques' idea is to use that D. Coelho's music section in the beginning of the video. It is 30 second long. After that starts my Four Notes, which is 7:30 long.

Tuesday, December 20, 2005

'Nordic Prince' on Yokomono 3 Album (Staalplaat, 2005)

In autumn 2005 I got a phone call from Berlin. Geert-Jan Hobijn, the owner of Staalplaat, asked if I am interested to compose a work for the next Yokomono album, Yokomono 3. Geert-Jan's idea was to try something completely new, and cut two grooves for two pieces on one album side. The needle will mix these two tracks / grooves indeterminally. I was excited about the idea of getting new thinks out from the old vinyl album format.

The idea was this: One groove is normal and the piece on that groove starts from the outer edge of the album and needle goes to the center of the disc. But the second piece and groove start from the center of the disc and the needle travels opposite way, from center to outer edge. When you play this record these two grooves will be mixed together indeterminally. That's because these two grooves cross each other every 1.8 second (duration of one round) and it is not possible to say what is the direction of the needle after the crossroad of the grooves.

I completed my piece Nordic Prince in November 2nd, 2005, uploaded the file to the server and sent link to him. Here is the text I wrote to the Geert-Jan:


The name of my piece is 'Nordic Prince' after the name of the huge boat that was present on the original YLE's (Finnish Radio) archive tape. At first I created a pure environmental composition based on the sounds recorded at the Hietalahti shipyard in Helsinki. The next step in the process was that I played that piece through my feedback system, and controlled the colours & textures of feedback sounds live (this is my basic technic in live concerts too...), and recorded the final result. The final piece is 7' 23" long, so it is ca.20" over the duration that you proposed -- sorry about that. I hope this is not a problem...


Here is more information about the project, this text is from the Avanto festival's program book:


Vinyl Killers With FM Antennas

http://www.avantofestival.com/2005/main.php?ln=en&sub=4&pg=staalplaat

Two years ago in Avanto, the Dutch-German sound art project Staalplaat Soundsystem gave a live performance called Avantilator – composed for 100 office fans. Some things do not change in such a short while, and we can still endorse our blurb of that time: “Within the current mood of worshipping the latest technology in media art, Staalplaat Soundsystem provides a breath of fresh air, reminding us of the 100-year tradition of noise-making machines and junk art, in which "mad" inventors and various kinds of artists operating in the margins of the art world meet.”

The works by Staalplaat Soundsystem (Geert-Jan Hobijn and Carsten Stabenow) are usually brilliant in their simplicity, the first impression leaving no room for technological mystification. This is exemplified by such installations-cum-live performances as Composition for 8 Refrigerators (and we are not talking of compact little ice-boxes here, but full-size chest freezers), Composition for 104 Washing Machines as well as Avantilator, which even a child understands immediately – sometimes, in fact, even better than adults. "All these installations were made with the same low tech working philosophy, making an installation look so simple that you think 'I can do that'. What we do is to forget the very specific tasks they are made for, and see what they can do; dance, sing, kick, very oft I have the feeling it is telling me what its wants to do", Geert-Jan Hobijn has written.

What matters also, of course, is the sounding end result, which, like Staalplaat’s roots reaching back to the early 1980s, has a distinctive industrial inclination to it.

SSS's most popular piece has been, despite all of the above, a series of performances entitled Yokomono, whose technical realisation is complex enough to warrant a lengthy elaboration. Its basic idea is to use a performance setup consisting of so many unpredictable technical components that it is, in practical terms, impossible to control the whole system. Avanto is now staging the premiere of the latest incarnation in the series, Yokomono 03.

The yokomono are Japanese electronic toys, battery-powered miniature cars, with a record player’s needle on the underside and a small speaker inside. SSS employs a fleet of ten yokomono cars retrofitted with small FM radio transmitters inside them and with antennas on their roofs. The sounds transmitted by the tiny cars are received by ten battery radios – in flaming red, like the cars. The vinyl records are placed on a table, and the miniature cars are set to drive in a circle on them. One of the uncertainty factors is that the cars are battery-powered: the batteries don’t last for very long, and, eventually, the speed of the cars as well as the frequencies of the radio transmitters begin to fluctuate, resulting in the transmitters skipping from one frequency to another. Another factor is the shoddiness of the cars' cheap styluses; SSS calls them "vinyl killers".

The confusion is confounded by the nature of the records the vinyl killers are playing. For “DJ gigs” like this, SSS has released two Yokomono vinyl records featuring their favourite artists – pioneers of experimental music like Phill Niblock and Charlemagne Palestine, as well as names familiar from Avanto such as Ilpo Väisänen of Pan Sonic, Radian, Goodiepal, Fennesz, and Carl-Michael von Hausswolff. Each of the artists was asked to produce five sound loops of exactly 1.8 seconds. This is the duration of one revolution of a long-playing vinyl record. Moreover, the records have been pressed using locked groove technique, i.e. the needle of the turntable, or in this case of the toy car, will lock endlessly on one single 1.8-second groove of the record.

For the Avanto Nightclub, SSS decided to compile a thematic Yokomono vinyl release. The theme: Helsinki and its environmental sounds. The other half of Pan Sonic, Mika Vainio, a resident of Berlin like SSS, was commissioned to produce a seven-minute composition. Petri Kuljuntausta from Helsinki was, in turn, asked to provide a composition of an equal length responding to Vainio’s piece. The sound material to be used for the compositions, field recordings from the turn of the 1960s and 1970s made at the Hietalahti shipyard in Helsinki, was discovered in the special effects archive of YLE Finnish Broadcasting Company. These sounds have a personal dimension for both composers: Vainio spent a part of his childhood living near the dockyard, while Kuljuntausta has used sounds recorded from inside ships’ hulls as material for his earlier works. Yokomono 03 will be pressed using an even more exotic method than the previous ones. The grooves holding the two compositions by Vainio and Kuljuntausta cross with each other for their entire duration. What this amounts to is that every 1.8 seconds, the needle may skip from Vainio’s piece to Kuljuntausta’s composition and vice versa – for as long as the batteries last.

The other side of the record features the traditional loops of 1.8 seconds, commissioned from Blixa Bargeld, Merzbow, Main, Alexei Borisov, Donna Summer, G.X. Jupitter-Larsen, Andrey Kiritchenko, Zbigniew Karkowski, Un Caddie Renversé Dans l'Herbe and Ditterich von Euler-Donnersperg, with five loops from each featured artist and their own sound environments. Avanto is the co-producer of this unique release, which will be on sale at the festival venues!

See also:
Staalplaat
Staalplaat Soundsystem
Yokomono 3 (pdf)

Japanese Flutist Robot WF-4R

The progress of Japanese robotic science continues with the creation of a flute-playing robot (2003). The robot is MIDI-controlled, any keyboard can direct the robot's performance. Especially interesting are the emulation of embouchure and breath pressure control.

More here:
Takanishi Laboratory
Anthropomorphic Flutist Robot

also on the pages: Anthropomorphic Talking Robot, Emotion Expression Humanoid Robots, Multi-Purpose Biped Locomotor (Leg-Wheeled Foot Module)...

And finally, WF-4R (Waseda Flutist Robot) plays "The Flight of The Bumble Bee" composed by N.A. Rimsky-Korsakov:
The Flight of The Bumble Bee (1:40, mpeg-video, 16.6MB)

Mini music

We can hear mini music here and there, just open your computer and internet connection and by clicking your mouse you might hear some short compositions made especially for that purpose. Compositions for TV-commercials usually last some 30 seconds (or less), computer games need short music... You could hear opening music on net sites, but if they are longer than few seconds, visitors can't stand it and go away! So there is actually need for mini music.

It was 10 years ago when Brian Eno composed his mini compositions. Here is a sample of an interview where Brian Eno and interviewer discuss on his 3 1/4 second long boot-up music for Microsoft's Windows 95:

'I made 84 pieces. I got completely into this world of tiny, tiny little pieces of music. I was so sensitive to microseconds at the end of this that it really broke a logjam in my own work. Then when I'd finished that and I went back to working with pieces that were like three minutes long, it seemed like oceans of time.'

The whole interview is here:

San Francisco Chronicle
June 2, 1996
Q and A With Brian Eno:
http://www.sfgate.com/cgi-bin/article.cgi?file=/chronicle/archive/1996/06/02/PK70006.DTL

Jesus Blood Never Failed Me Yet' by Gavin Bryars

Very few people know about the tape composition called A Must for all Sibelians (30'). It was composed by Gavin Bryars for System exhibition held in Amos Andersson Art Museum, Helsinki Finland, in November 4-30, 1969.

After the Sibelius work, Bryars composed much more well-known pieces The Sinking Of The Titanic and Jesus Blood Never Failed Me Yet. The following text is about the Jesus Blood Never Failed Me Yet. Here is some information (and speculation) about the piece and it's background.

[I]
Bryars says in the booklet of a Point Music release of the piece (2003) that the voice was recorded in 1971, and in the booklet of a Virgin release (1998) he says that it was in 1970. The composition was made in 1971, and the first recording was released in 1975 with The Sinking Of The Titanic on the other side. The Virgin release is a re-relase of the original version. The Point release was recorded in 1993, sporting alternate versions with, for example, Tom Waits joining the hobo.

[II]
Gavin Bryars in the Point Music relase:
"In 1971, when I lived in London, a friend, Alan Power, was making a film about people living rough in the area around Elephant and Castle and Waterloo Station. He asked me to help him with some of the audio tapes from the film and during the work I came across the original source of this piece. In the course of being filmed, some people broke into drunken song -- sometimes bits of opera, sometimes folksongs, sometimes sentimental ballads -- and one old man, who in fact did not drink, sang a religious song, "Jesus' Blood Never Failed Me Yet" (Alan recalls that during the filming he played a game of swapping hats with the film crew). The footage, however, was not ultimately used in the film and I was given all unused tape, including this extract."
The original version dates from the same year, though the instrumental combination was never absolutely set. The first single-LP-side recording was released in 1975 (Brian Eno's Obscure label), the big (bloated) later full-CD one in 1993.

[III]
Jesus' Blood never Failed me yet, original version - 1971
First full orchestrated version, recorded on Brian Eno's Obscure Records Label - in 1975

All of the versions that he had made were limited in their duration by physical factors: the maximum duration of a single side of a vinyl lp, the length of a reel of magnetic tape for 16mm film. When the possibility arose of making a cd version he resolved to reconsider the piece for this extended medium. Which is where Tom Waits makes an appearance, having contacted Bryars because he lost his version of the original recording of Jesus' blood.. apparently it was Waits' favorite recording.

The version on point music label (on CD) 1993. The man's voice was found on some film footage that did not make it in to Alan Power's film about people living in the area around Elephant and Castle and Waterloo Station in London (the footage was shot in 1971). The man died before he could hear what Bryars had done with his singing. What is interesting in the liner notes to the CD is that nowhere is the identity of the "old man" revealed, nor does his name appear in the credits of

[IV]
folks in general were less interested in attribution back then, but Bryars' own notes give little enough credit to the man (real singing human soul, not merely a 'tramp') whose singing is the heart of the entire composition. I have always felt that this piece exists exclusively because of that man's voice, not because of Bryars' latecoming work, and there is so little attribution or even documentation of the effort to find out who he was that it's a sorry. If there's a good side to the hardening of the intellectual property rules, it's that such powerful and exquisite voices as this man's will not be swept up in credit to the composer, the mere arranger of this man's genius.

[V]
the power of the piece has a lot to do with the sense of anonymity, or even universality of the tramp. He had no artistic importance and had never been observed by anyone to be a reflection of the complexity of a person until his voice was transformed into a kitschy, slurpy requiem oozing a mystery in the total nobody it designates.

Electronic Music Guide (club music)

This is interesting, but also very individual presentation and guide about the styles of Electronic club music:
http://www.di.fm/edmguide/edmguide.html

Traffic, Seagulls and Tons of Iron - even City Sounds are Valuable [interview]

It was in May 26th 2005 when I was interviewed (by MHippi) for the Manifest06 Calendar & art book. It was about the City sounds of Helsinki.

The interview was translated and published in English, the title at the Manifest06 was finally in the following form: "Traffic, Seagulls and Tons of Iron - even City Sounds are Valuable".

The English version is in the book, but here is the original Finnish version.


Traffic, Seagulls and Tons of Iron - even City Sounds are Valuable

”Kaupungin kaukaisia ääniä, liikenteen jylyä, lintujen ääniä, ainakin”. Näin erittelee muusikko ja Suomen Akustisen Ekologian Seuran hallituksen jäsen Petri Kuljuntausta korviimme kantautuvia ääniä. Istumme Hotelli Tornin Ateljee-baarin terassilla ja ihastelemme samalla Helsingin yli kantautuvia maisemia.
Tai ihastelisimme, jos vieressämme ei olisi laumaa torstai-illan känniä vetäviä pukuihmisiä, jotka ovat tomerasti keskittyneet keräämään kaikki terassin tuolit ja pöydät samaan nurkkaan seurueelleen. Kaupungin äänien kuunteleminen vaatii toden teolla keskittymistä.

Kuljuntausta on kutsunut minut Ateljee-baarin terassille. Haastattelua sopiessamme pyysin, että hän veisi minut paikkaan, jonka äänimaailma olisi asiantuntijan mielestä erityinen. Testasin Kuljuntaustaa. Halusin nähdä, osaako hän näyttää ainoatakaan paikkaa kaupungista. Epäilin, että Akustisen Ekologian Seura olisi ainoastaan luonnonäänien asialla.

Muusikko kieltää väitteeni. Hänen mukaansa ääniä ei voi pistää arvojärjestykseen: ”Tunnen ihmisiä, jotka eivät ikinä haluaisi asua keskellä kaupunkia. Toisaalta tunnen myös jonkun, joka ei kuunaan muuttaisi pois Frederikinkadulta. Mikä on hyvää ääntä, se oikeastaan riippuu siitä, keneltä kysyy.”

Mutta, mikä sitten tekee äänimaisemasta mielenkiintoisen? Tai suojeltavan? Akustisen Ekologian Seurahan ilmoittaa edistävänsä, parantavansa ja suojelevansa äänimaisemia. Kuljuntausta palauttaa keskustelun takaisin terassille. Tässä on yksi paikka, jonka äänimaisema on kaupungissa säilyttämisen arvoinen. Muualla päin Helsinkiä ei kuulosta siltä, niin kuin Hotelli Tornin terassilla. Ja se on jo arvo itsessään.

Intän periaatteen vuoksi, ja yritän saada Kuljuntaustan nimeämään muita arvokkaita äänimaisemia pääkaupungista. Äänimaailmojen suojelija yllättää.

”Kohti Itä-Pasilaa kävellessä, rautatien vieressä kuulee hienoja ääniä. Lähestyvän junan voi havaita jo kilometrien päästä. Tuhansien kilojen liikkuva paino saa kiskot ääntelemään.”

Seuraavaksi Kuljuntausta alkaa miettiä helsinkiläisen äänimaiseman omaperäisyyttä. Monilla kaupungeilla on tunnuksenomaiset äänensä. Lontoon Big Benin kellojen kuminan tietää yhdistää Britannian pääkaupunkiin. Helsingiltä tällainen puuttuu. Vai puuttuuko? Ehkä raitiovaunuista lähtevä ääni yhdistyy kuulijoiden mielessä jo pääkaupunkiimme.

Yhden uuden ääni-ilmiön Kuljuntausta on vastikään löytänyt: ”Katajanokalla havahduin kirkon kellojen lyöntiin. Ääni oli komea, kun kellojen kumina kaikui kaupungista takaisin.”

Nyt Helsingistä on maalailtu ruusuista kuvaa – mutta mitkä äänet saavat Akustisen Ekologian Seuran aktiivin kiemurtelemaan tuolissaan? Mitkä täällä ovat kehnoja paikkoja, noin niin kuin äänimaisemallisesti?

”Mannerheimintien varsi on tylsä. Liikenteen jyly peittää kaikki muut äänet.”

Heitän itse keskusteluun paikallisen karaoke-baarin, jonka laulusuorituksia joutuu nykyään kuuntelemaan myös ravintolan ulkopuolella. Sisäänkäynnin viereen ulkoseinään kun on porattu kiinni julmetun kokoisen kaiuttimet. Haastateltavani ei myöskään innostu ajatuksesta. Ääniä tässä kaupungissa on jo aivan tarpeeksi.
Toisaalta kaikki on suhteellista: jopa kaikkein ärsyttävimpiä ääniä saattaa tulla ikävä. 1990-luvun tunnusomaisimpia ääniä olivat matkapuhelinten merkkiäänet, tekstiviestipiipit ja säkkijärven polkka. Nyt niitä kuulee yhä harvemmin ja harvemmin; uudet puhelinmallit moniäänisine tekniikkoineen ovat ajaneet vanhan yli.

Kaupunginkin äänet ovat muutoksessa: siitä ei ole edes sataa vuotta kun Helsingin ydinkeskustassa kuuli hevosien ja lehmien ääntelyä.

Haastattelun aikana on jo monta kertaa käynyt selväksi, ettei ääniä voi jakaa hyviin ja huonoihin. Silti en malta olla esittämättä kysymystä - jos Kuljuntausta saisi valita yhden äänen joka säilyisi ikuisesti, mikä se olisi?

”Säästäisin ehdottomasti pätkän raitiovaunujen raiteita. Siinä voisi yksi 60-luvulta peräisin oleva vaunu ajella ihan äänen vuoksi edes takaisin, aina hamaan tulevaisuuteen.”

'Ääniä kokemassa' (haastattelu) + 'Sonifikoitu musiikki' ja 'Wave Motion'

Haastattelu Ääniä kokemassa - Petri Kuljuntaustan haastattelu (TUimonen) ilmestyi Synkooppi-lehdessä 12.12.2005.

Samassa lehdessä on myös kirjoitukseni 'Sonifikoitu musiikki' ja 'Wave Motion'. Edellinen kirjoitus käsittelee nimensä mukaisesti sonifikoituihin ääniin pohjautuvaa digitaalista musiikkia. Jälkimmäinen kirjoitus on puolestaan esimerkki yhdestä tällaisesta teoksesta.

Wave Motion on ääni- ja valoinstallaatio, jonka toteutin Sami van Ingenin kanssa Helsingin Taidehallissa järjestettyyn Muu 18 Anniversary -näyttelyyn helmi-maaliskuussa 2005. Teoksen lähtökohtana oli tutkia, voimmeko muuttaa valon hiukkasluonteen (materian) ääneksi.

Monien epäonnistumisien jälkeen onnistuimme lopulta kokeessamme -- saimme valon todellakin soimaan! Ääni joka valosta syntyi oli pehmoisen pyöreä ja matala, miellyttävä elektroninen ääni. Käytimme voimakkainta valonheitintä, jonka löysimme ja asensimme installaatioon myös moottorin ja peilin, joka sai aikaan katkonaisuutta valosäteeseen. Tämän seurauksena valon tuottamalle äänelle syntyi pulssi. Valmistimme keksintömme pohjalta Wave Motion -valo/äänisoittimen.

Valitettavasti Taidehallin näyttely oli suhteellisen meluisa ja Wave Motionin heikko ääni peittyi tilaäänien ja muiden teosten tuottamien äänien alle. Seuraavalla kerralla Wave Motion pitää installoida omaan tilaan, esimerkiksi hiljaiseen huoneeseen, jotta sen haurasta ääntä ei häiritse mikään.

Suomalaiset elektronisen musiikin tekijät haluaisivat enemmän esiintymismahdollisuuksia

YLE Radio 1
Musiikkiuutiset
26.10.2005, klo 16.05

Suomalaiset elektronisen musiikin tekijät haluaisivat enemmän esiintymismahdollisuuksia
http://www.yleradio1.fi/musiikki/musiikkiuutiset/id3042.shtml


Elektronisen musiikin, äänitaiteen ja kokeellisen musiikin konsertteja ei juuri tueta, vaikka alaa tunnetaan yhä paremmin ja tietotekniikka mahdollistaa yhä monimuotoisemman äänillä leikittelyn. Taiteenlajin edistäjäksi perustettu yhdistys Äänen Lumo täyttää tänä vuonna 10 vuotta.


"Elektronimusiikin tekijöitä kiinnostaa digitaaliteknologian soveltaminen musiikin tekemisessä. Teokset rakentuvat paitsi sähköisesti muokatuista myös sähköisesti tuotetuista äänistä", kertoo säveltäjä, äänitaiteilija Petri Kuljuntausta. Hän on perustajajäsen Äänen Lumo -yhdistyksessä, jonka tarkoitus on tukea ja tuoda esiin kotimaista elektronimusiikkia, äänitaidetta ja kokeellista musiikkia.

Kuljuntaustan mukaan ihmisten asenteet elektronimusiikkia kohtaan ovat muuttuneet sitten Äänen Lumon perustamisen.

"Kymmenen vuotta sitten ihmiset saattoivat kysyä, miksei konserttilavalla näy oikeita soittimia. Nykyään ymmärretään paremmin, että myös pelkillä koneilla voidaan tuottaa musiikkia."

Petri Kuljuntausta huomauttaa, että elektroninen musiikki ei ole irrallaan klassisesta musiikkitraditiosta. Konemusiikki pikemminkin jatkaa sitä.

"Koko 1900-luvun ajan taidemusiikin piirissä pyrittiin laajentamaan musiikkikäsitystä ja luomaan uusia ilmaisumuotoja. Esimerkiksi hälyäänet alettiin nähdä musiikkina yhtä lailla kuin instrumenteilla tuotetut sävelet", Kuljuntausta kertoo.

Nykyään ihmiset eivät voi välttyä kuulemasta sähköisesti muokattua musiikkia. Ala tarvitsee kuitenkin edelleen Äänen Lumon kaltaisen esitaistelijan, sillä vaikka elektronimusiikin tunnettuus on kasvanut, taiteenlaji ei ole vakiinnuttanut paikkaansa musiikkikentässä.

"Säveltäjien ja äänitaiteilijoiden työ on tällä hetkellä hyvin omaehtoista ja he työskentelevät vakiintuneiden musiikki-instituutioiden ulkopuolella", selittää Kuljuntausta.

"Kokeellisen äänitaiteen tekemistä ei esimerkiksi tueta erityisen mittavasti. Toivoisimme myös elektronimusiikin sävellystilauksia."

Se, että elektronimusiikki sijoittuu tällä hetkellä taiteen valtavirran ulkopuolelle, ei ole Petri Kuljuntaustan mielestä kuitenkaan ainoastaan huono asia.

"Ei kaikista ilmiöistä pidäkään tehdä mainstreamia. Elektronisen musiikin luomista on kuitenkin tärkeätä tukea, sillä ala tuottaa jatkuvasti uusia innovaatioita. Olen esimerkiksi huomannut, että parikymmentä vuotta sitten luotu kokeellinen musiikki on nyt arkipäiväistynyt ja löytänyt tiensä muun muassa televisiomainoksiin", Kuljuntausta huomauttaa.

(Radion kulttuuriuutiset)
: Musiikkiuutiset



Texas Scramble at Toronto

Texas Scramble is a film that Sami van Ingen and I created in 1996. The film was screened at Toronto at the Lift film Festival on Friday November 25, 2005. Sami visited at the festival and introduced this and his other films during the screening.

[][][][][][][][][][][][][][][][][][][][][][][][][]

LIFT
newdirections / Introspective Vision: The Works of Sami van Ingen (In Person):
http://www.lift.on.ca/mt/archives/newdirections_introspective_vision_the_works_of_sami_van_ingen_in_person.html

A co-presentation with Pleasure Dome as part of our New Directions in Cinema Series
Friday, November 25, 2005
Starts at 8:00PM
Admission: $5 ($2 for Pleasure Dome members)
Cinecycle, 129 Spadina Avenue (down the alley way)
Toronto Canada


It is a great pleasure to welcome Sami van Ingen back to Toronto for a retrospective of his recent films during his artist residency at LIFT. Despite living in Finland, Sami van Ingen has deep roots in the Canadian film community. His artistic friendship with Phil Hoffman began in the late eighties and has been a key to both of their filmmaking practices, culminating in the collaborative 1995 film Sweep. van Ingen's work has been influenced both by documentary and experimental traditions (his great-grandfather was Robert Flaherty) and by his own observations of culture exchange as coloured by his childhood growing up in both India and Finland. The roots of perception and the possibilities of the film camera in creating and investigating vision are at the core of his work.

van Ingen's residency at LIFT will find him exploring new ways to merge digital practices with attentive work in 16mm and 35mm. Our screening will feature a small selection of works-in-progress as well as three completed films that represent the range of his work in film. Twone is a short series of 35mm trailers that uses a poem by Dr. Seuss to examine how children learn visual recognition. Texas Scramble relates a structuring mechanism from a golf game with a quote from the Dhammapada to create an editing pattern that ruminates on how our experience in the world depends on our position in it -- a visual hop-frog equivalent of "What we are today comes from our thoughts of yesterday/our present thoughts build our life of tomorrow/our life is the creation of our mind".

[...]

TEXAS SCRAMBLE
(16 mm com-opt / betacam sp, 21 min, 1996)

Texas Scramble is based on the notion of memory as the basis for our perception, it progresses through situations and moments consisting of repetitions of varying type. Rejecting outside narrative and letting chance associations form the path.

" -what we are today comes from our thoughts of yesterday, and our present thoughts build our life of tomorrow, our life is the creation of our mind-" -dhammapada-

"texas scramble is a type of game in golf where every new round starts from the best individual situation"
- vivien saunders-

sound by petri kuljuntausta
producer jouko aaltonen / illume Inc

Audiovisual Stories

Kanneltalon Elektro-konsertti (feedback)

Kanneltalon Elektro-konserttini oli 30.11.2005. Tapahtuman jälkeen sain seuraavan emailin eräältä kuuntelijalta (SP) ::

[][][][][][][][][][][][][][][][][][][][][][][][][]

"Olen ollut Kanneltalossa seuraamassa Elektroiltoja miltei aina kun ne on järjestetty. Olit minulle täysin tuntematon nimenä, mutta odotukseni olivat todella korkeat kun tutustuin Kanneltalon nettisivuilla olleeseen "briiffaukseen".

Ylitit odotukseni täysin. Eilinen settisi oli niin kova, etten ole koskaan kokenut mistään taide-elämyksestä samanlaisia fiboja. Ambienssiin sopi todella hyvin visuaalit. Olivatko VJ:t tehneet tämän juuri tätä settiä varten? Olikin hauska keskustella parin ystävän kanssa "palauttavan tuopin" äärellä miten äänet loivat visuaaleille merkityksen. Jokaiselle omansa. Kiitos vielä siitä että soitit miellyttävällä äänentasolla. Tuntuu että nykyisin joka paikassa soitetaan sellaisella volyymilla, että veri lentää korvista. Oli kivaa rentoutua tuolla unen ja todellisuuden välimaastossa. Voitko suositella jotain CD-levyäsi mikä olisi mahdollisimman lähellä sitä, mistä sain eilen nauttia? Mistä sen voi ostaa?

Terveisin S.

PS. Eiliset hiljaiset aplodit voidaan laittaa varmasti sen piikkiin, että yleisö oli häkeltyneenä. Sanan positiivisessa merkityksessä."

[][][][][][][][][][][][][][][][][][][][][][][][][]